Kilvoittelua

Paastonaika on katumuksen ja kilvoittelun aikaa. Tänä vuonna päätin paastonaikana haastaa itseni todelliseen kilvoitteluun.

Kuva on lainattu täältä.

Paasto on minulle syyllisyyden ja riittämättömyyden tunteiden aikaa. Maailma tuntuu silloin olevan tulvillaan pyhiä ihmisiä, jotka paastoavat. Minun paastoyritykseni ovat kaikki olleet surkeita. Viime vuosina olen useimmiten päätynyt paastoamaan jostain, mitä ilman olisin ehkä ollut muutenkin. Paastoamisen ensisijainen tarkoitus onkin ollut parantaa toisten käsitystä minusta.

"Tänä vuonna tulkoon toisenlainen paasto", ajattelin uhmakkaasti helmikuussa. Kun kerran olen tällainen paastoepäonnistuja, tehdään se sitten kunnolla ja paastotaan jostain sellaisesta, että saan todella kilvoitella.

Tänä vuonna yksi paastoni epäonnistumisen kohta on se, että se ei ole ekologisesti painottunut. Tähän blogiin suostuin kirjoittamaan siksi, että edes vähän näyttäisi siltä, että minäkin kannan korteni kekoon Ekopaaston puolesta.

Tänä vuonna siis paastoan valvomisesta. Minulle valvomisesta on tullut laiskaa itseni hemmottelua. Istun iltaisin sohvalla tietokoneen ja telkkarin kanssa nautiskellen herkkuja ja rapsutellen koiraa. Se on niin mukavaa, että en malta mennä nukkumaan.

Valvomisella on useita huonoja vaikutuksia. Koska herätys on arkiaamuisin aina aikaisin, en ehdi valvomisen takia nukkua riittävästi. Koska nukun liian vähän, olen päivisin kärsimätön ja kärttyinen. Koska nukun liian vähän, en jaksa harrastaa. Koska nukun liian vähän, terveyteni kärsii, verenpaine nousee ja syön makeita ruokia enemmän kuin olisi minulle hyväksi. Ja, ehkä tärkeimpänä, koska nukun liian vähän, en jaksa edes yrittää harrastaa hengellisiä asioita.

Asetin paastotavoitteeni itselleni inhimilliseksi: menen nukkumaan joka ilta jo klo 22.30. Tähän mennessä paastoni on sujunut surkeasti. Olen päässyt tavoitteeseeni kolme kertaa. Onneksi paastoa on vielä jäljellä muutama viikko enkä ole luopunut toivosta. Jokainen onnistuminen on iso voitto.


Terhi Paananen