En ole vielä valinnut mitään hienoa kieltäytymisen kohdetta ja se vaivaa minua, vaikka olen päättänyt paastossani keskittyä kohtuullisuuteen. On vähän syyllinen olo, kun edelleen mussutan karkkia, surffaan facebookissa enkä sylje olueni päälle. Onko tässä nyt mitään todellista yritystä, huomaan tuon tuostakin ajattelevani. Ekopaastoamisesta puhumattakaan.
Kohtuullisessa paastossa on silti vankka logiikka minulle. Ajattelen, että todellinen muutos ihmisen käytöksessä syntyy, kun rakkaus herää. Se on makea sana, mutta tarkoittaa muutakin kuin punaisia sydänkuvioita.
Kun jonkun asian arvo tulee todelliseksi, tapojen ja käyttäytymisen muuttaminen on helppoa. Tästä käy esimerkiksi lääkärikaverini satunnainen sauhuttelu. Yhtäkkiä hän ei enää polttanutkaan. Hän pääsi työssään omin silmin näkemään tupakointiin kuolleen keuhkot. Sanat "tupakka tappaa" tulivat todeksi ja elämän arvo kirkastui.
Samalla lailla olen kokenut oman elämäni todellisten ekomuutosten syntyvän. Jossain vaiheessa tietoa lihansyönnin kuormittavuudesta oli tullut tarpeeksi. Sen lisäksi oli kavereiden esimerkkejä. Yhtenä päivänä olin kypsä siihen muutokseen ja ratkaisu oli helppo.
Kohtuullisessa ekopaastossani olen katsellut ruokakaappejani.Nyt on sopiva aika keksiä ruokalajeja kaapissa lojuneista säilykkeistä, syödä pakastimeen unohdetut pavut ja kaapia jääkaapissa odottavat purkinpohjat tyhjiksi.
Omista kaapeista löytyy sitä paitsi uskomattomia herkkuja. Jouluna lahjaksi saadut muikut päihittävät tonnikalan mennen tullen. Sen kohdalla luulen, että todellinen muutos on edessä. Tästä lähtien meillä syödään vain kotimaista säilykekalaa ulkomailta rahdattujen uhanalaisten tilalla.
Kaisa Tanttu
lauantai 3. maaliskuuta 2012
keskiviikko 29. helmikuuta 2012
Hihhulointia
Ekopaastokampanja ei jätä kylmäksi. Osa kirkon sisällä pelkää, että uskonsanoma jää ekologisten teemojen jalkoihin, ja tiedeyhteisön sisällä pohditaan, sekoitetaanko kampanjassa tieto ja usko. Suomi24-keskustelupalstalla nimimerkki Sähköinen teurastaja parahtaa, ettei riittänyt, että Suomen ympäristökeskuksen viestinnässä on viherhihhuleita, nyt ne ovat muuttuneet myös uskovaishihhuleiksi.
Valitsemme usein elämänpiiriimme samoin ajattelevia. Kampanjan myötä olen huomannut, että instituutioidenkin viestintä usein suuntautuu asiakasryhmille ja organisaatioille, jotka ovat entuudestaan tuttuja ja joiden kanssa pääviestit, pelisäännöt ja tekemisen tavat ovat hioutuneet vuosien varrella. Kritiikkikään ei yllätä. Turvallisuus luo yhdenlaista tehokkuutta, mutta uusien oivallusten synnyttämisessä tuttuus ei ole paras mahdollinen dynamo.
Uskon, että aidosti uutta luodaan vain silloin, kun hypätään tuntemattomaan. Uusi kumppani – olipa kyseessä ihminen tai organisaatio - tuo mukanaan uuden kielen, ajattelutavat, arvotukset, verkoston ja osaamisen. Innostus ja epävarmuus vaihtelevat. On välttämätöntä osata mieltää toisen todellisuus suhteessa omaan: miten hän toimii ja miten ei, ketkä häntä kuuntelevat ja miksi, mikä hänen elämänpiirissään on tärkeää, mikä hänelle voisi olla uutta, mikä voisi olla yhdessä tekemisen tapa? Keskustelu ja yhdessä tekeminen paljastaa myös oman tekemisen näkymättömiä ehtoja ja voi parhaimmillaan uudistaa niitä.
Mitä Suomen ympäristökeskus saa kumppanuudestaan kirkon kanssa? Jos oma roolimme on tuottaa tietoa kulutuksen ilmastovaikutuksista, kirkko tuo sanomalle syvyyttä ja sydäntä: "Kirkko on historiansa aikana syyllistynyt luonnon riistämiseen ja ollut liian ihmiskeskeinen. Se ei ole nähnyt luomakunnan ja ihmisen kohtalonyhteyttä. Mutta nyt on uudelleen löydetty sitä uskon perinnettä, joka velvoittaa näkemään myös luomakunnassa pyhää ja Luojan jäljen kaikessa luodussa", sanoo piispa Irja Askola Ympäristö-lehden haastattelussa.
Tutkimuslaitos ei viestinnässään käytä sellaisia sanoja kuin armo, kilvoittelu tai synti. Kuitenkin sanojen takana olevassa todellisuudessa kirkolla ja SYKEllä on myös yhteisiä päämääriä: kritiikki kohtuuttomuutta ja yltiömaterialismia kohtaan, arvojen näkyminen päivittäisissä valinnoissa ja teoissa, sitoutuminen ja pitkäjänteisyys omassa toiminnassa.
Jos hihhulilla tarkoitetaan ihmistä, joka haluaa kohtuullistaa elämäntapojaan, julistaudun mielelläni hihhuliksi. Ekopaastosivuston mukaan olen yksi 6 000:sta!
Ulla Ala-Ketola
Kampanjavastaava
Suomen ympäristökeskuksen viestintä
Valitsemme usein elämänpiiriimme samoin ajattelevia. Kampanjan myötä olen huomannut, että instituutioidenkin viestintä usein suuntautuu asiakasryhmille ja organisaatioille, jotka ovat entuudestaan tuttuja ja joiden kanssa pääviestit, pelisäännöt ja tekemisen tavat ovat hioutuneet vuosien varrella. Kritiikkikään ei yllätä. Turvallisuus luo yhdenlaista tehokkuutta, mutta uusien oivallusten synnyttämisessä tuttuus ei ole paras mahdollinen dynamo.
 |
| Ekopaastoa tämäkin. Paku vaan hankeen kevättä odottamaan! (Kuva: Mikko Myllys) |
Mitä Suomen ympäristökeskus saa kumppanuudestaan kirkon kanssa? Jos oma roolimme on tuottaa tietoa kulutuksen ilmastovaikutuksista, kirkko tuo sanomalle syvyyttä ja sydäntä: "Kirkko on historiansa aikana syyllistynyt luonnon riistämiseen ja ollut liian ihmiskeskeinen. Se ei ole nähnyt luomakunnan ja ihmisen kohtalonyhteyttä. Mutta nyt on uudelleen löydetty sitä uskon perinnettä, joka velvoittaa näkemään myös luomakunnassa pyhää ja Luojan jäljen kaikessa luodussa", sanoo piispa Irja Askola Ympäristö-lehden haastattelussa.
Tutkimuslaitos ei viestinnässään käytä sellaisia sanoja kuin armo, kilvoittelu tai synti. Kuitenkin sanojen takana olevassa todellisuudessa kirkolla ja SYKEllä on myös yhteisiä päämääriä: kritiikki kohtuuttomuutta ja yltiömaterialismia kohtaan, arvojen näkyminen päivittäisissä valinnoissa ja teoissa, sitoutuminen ja pitkäjänteisyys omassa toiminnassa.
Jos hihhulilla tarkoitetaan ihmistä, joka haluaa kohtuullistaa elämäntapojaan, julistaudun mielelläni hihhuliksi. Ekopaastosivuston mukaan olen yksi 6 000:sta!
Ulla Ala-Ketola
Kampanjavastaava
Suomen ympäristökeskuksen viestintä
maanantai 27. helmikuuta 2012
Miksi ja mitä sitten?
Päätin käyttää aamupalalla seitsemän viikkoa vain luomutuotteita. Minun on hidastettava elämääni niin, että kipitän lähikaupan sijaan säännöllisesti luomukauppaan tai luomuosastolle. Palkinnoksi tästä saan ihanan aamun, jossa kookoshiutaleet leijailevat metsämarjojen kanssa luonnollisesti sekaisin ja banaani makeuttaa tämän jugurttisekoituksen. Toteuttaessani paastoa en siis vain ryhdistä elämäntapojani, vaan saan hyvän mielen, aikaa ajatella ja unelmoida. Kaiken hyvän päälle ympäristökin kiittää. Kaikki voittavat kurittamisen sijaan.
Paastossa on tarkoituksena tehdä elämässä tilaa ajatuksille, jotka arjessa katoavat kiireen tai oman itsen alle. Kun tekee jotain konkreettista, johon täytyy keskittyä erikseen, siinä samalla tulee miettineeksi miksi tämän kaiken tekee. Vaikkakin paastossa on usein kyse ulkoisesta luopumisesta, keskeisenä on kuitenkin paastoajan oma sisäinen henkinen prosessi. Paastota voi monella erilaisella tavalla, mutta paastoajille yhteinen kysymys on, mitä teen silloin kun paastoni pettää?
Voiko se olla jopa syy olla paastoamatta, jos en pysykään lupauksessani? Voisiko olla niin, että ne repsahduskohdat ovatkin ne paaston antoisimmat hetket. Jos siis ekopaaston aikana löydän itseni siwasäkki kädessä, on hetki miettiä -elämää, itseäni sekä ympäristöä. Pysähdyn ja muistan paaston. Huomaan, että en olekaan vain oman elämäni kuvioissa, kuten tavallisina arkipäivinä. Jos en mitään päätöstä olisi tehnyt, kassa lukisi viivakoodit entisen malliin ja mitään uutta ajatusta ei olisi syntynyt. Lipsahdus ei ole noloa, joka tulee salata, vaan otan siitä opikseni. Ehkä paastokaverieni kanssa nauramme tapaukselle makeasti ja tsemppaamme jatkossa toisiamme parempaan huomiseen. Paastoa ei kannata ohittaa epäonnistumisen pelossa, yhteinen nauru ja vertaistuki takaavat sen, että tekopyhä synkkyys pysyy poissa.
Omalla paastopäätökselläni olen myös halunnut haastaa itseni seitsemän viikkoa pidempään muutokseen. Ehkä luomuosastolta tarttuu kangaspussiin tuotteita enemmänkin ja lopulta en voi edes lopettaa. Kiitollisena muistan entistä useammin, että elämä on liian arvokas pilattavaksi huonoilla aamuilla.
Ulla Oinonen
Projektihteeri, pastori
Hengellinen elämä verkossa -hanke
Paastossa on tarkoituksena tehdä elämässä tilaa ajatuksille, jotka arjessa katoavat kiireen tai oman itsen alle. Kun tekee jotain konkreettista, johon täytyy keskittyä erikseen, siinä samalla tulee miettineeksi miksi tämän kaiken tekee. Vaikkakin paastossa on usein kyse ulkoisesta luopumisesta, keskeisenä on kuitenkin paastoajan oma sisäinen henkinen prosessi. Paastota voi monella erilaisella tavalla, mutta paastoajille yhteinen kysymys on, mitä teen silloin kun paastoni pettää?
Voiko se olla jopa syy olla paastoamatta, jos en pysykään lupauksessani? Voisiko olla niin, että ne repsahduskohdat ovatkin ne paaston antoisimmat hetket. Jos siis ekopaaston aikana löydän itseni siwasäkki kädessä, on hetki miettiä -elämää, itseäni sekä ympäristöä. Pysähdyn ja muistan paaston. Huomaan, että en olekaan vain oman elämäni kuvioissa, kuten tavallisina arkipäivinä. Jos en mitään päätöstä olisi tehnyt, kassa lukisi viivakoodit entisen malliin ja mitään uutta ajatusta ei olisi syntynyt. Lipsahdus ei ole noloa, joka tulee salata, vaan otan siitä opikseni. Ehkä paastokaverieni kanssa nauramme tapaukselle makeasti ja tsemppaamme jatkossa toisiamme parempaan huomiseen. Paastoa ei kannata ohittaa epäonnistumisen pelossa, yhteinen nauru ja vertaistuki takaavat sen, että tekopyhä synkkyys pysyy poissa.
Omalla paastopäätökselläni olen myös halunnut haastaa itseni seitsemän viikkoa pidempään muutokseen. Ehkä luomuosastolta tarttuu kangaspussiin tuotteita enemmänkin ja lopulta en voi edes lopettaa. Kiitollisena muistan entistä useammin, että elämä on liian arvokas pilattavaksi huonoilla aamuilla.
Ulla Oinonen
Projektihteeri, pastori
Hengellinen elämä verkossa -hanke
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)