keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Hihhulointia

Ekopaastokampanja ei jätä kylmäksi. Osa kirkon sisällä pelkää, että uskonsanoma jää ekologisten teemojen jalkoihin, ja tiedeyhteisön sisällä pohditaan, sekoitetaanko kampanjassa tieto ja usko. Suomi24-keskustelupalstalla nimimerkki Sähköinen teurastaja parahtaa, ettei riittänyt, että Suomen ympäristökeskuksen viestinnässä on viherhihhuleita, nyt ne ovat muuttuneet myös uskovaishihhuleiksi.

Valitsemme usein elämänpiiriimme samoin ajattelevia. Kampanjan myötä olen huomannut, että instituutioidenkin viestintä usein suuntautuu asiakasryhmille ja organisaatioille, jotka ovat entuudestaan tuttuja ja joiden kanssa pääviestit, pelisäännöt ja tekemisen tavat ovat hioutuneet vuosien varrella. Kritiikkikään ei yllätä. Turvallisuus luo yhdenlaista tehokkuutta, mutta uusien oivallusten synnyttämisessä tuttuus ei ole paras mahdollinen dynamo.

Ekopaastoa tämäkin. Paku vaan
hankeen kevättä odottamaan!
(Kuva: Mikko Myllys)
Uskon, että aidosti uutta luodaan vain silloin, kun hypätään tuntemattomaan. Uusi kumppani – olipa kyseessä ihminen tai organisaatio - tuo mukanaan uuden kielen, ajattelutavat, arvotukset, verkoston ja osaamisen. Innostus ja epävarmuus vaihtelevat. On välttämätöntä osata mieltää toisen todellisuus suhteessa omaan: miten hän toimii ja miten ei, ketkä häntä kuuntelevat ja miksi, mikä hänen elämänpiirissään on tärkeää, mikä hänelle voisi olla uutta, mikä voisi olla yhdessä tekemisen tapa? Keskustelu ja yhdessä tekeminen paljastaa myös oman tekemisen näkymättömiä ehtoja ja voi parhaimmillaan uudistaa niitä.

Mitä Suomen ympäristökeskus saa kumppanuudestaan kirkon kanssa? Jos oma roolimme on tuottaa tietoa kulutuksen ilmastovaikutuksista, kirkko tuo sanomalle syvyyttä ja sydäntä: "Kirkko on historiansa aikana syyllistynyt luonnon riistämiseen ja ollut liian ihmiskeskeinen. Se ei ole nähnyt luomakunnan ja ihmisen kohtalonyhteyttä. Mutta nyt on uudelleen löydetty sitä uskon perinnettä, joka velvoittaa näkemään myös luomakunnassa pyhää ja Luojan jäljen kaikessa luodussa", sanoo piispa Irja Askola Ympäristö-lehden haastattelussa.

Tutkimuslaitos ei viestinnässään käytä sellaisia sanoja kuin armo, kilvoittelu tai synti. Kuitenkin sanojen takana olevassa todellisuudessa kirkolla ja SYKEllä on myös yhteisiä päämääriä: kritiikki kohtuuttomuutta ja yltiömaterialismia kohtaan, arvojen näkyminen päivittäisissä valinnoissa ja teoissa, sitoutuminen ja pitkäjänteisyys omassa toiminnassa.

Jos hihhulilla tarkoitetaan ihmistä, joka haluaa kohtuullistaa elämäntapojaan, julistaudun mielelläni hihhuliksi. Ekopaastosivuston mukaan olen yksi 6 000:sta!


Ulla Ala-Ketola
Kampanjavastaava
Suomen ympäristökeskuksen viestintä

2 kommenttia:

  1. Ihanaa, hihhulit, ihanaa! Täysillä mukana ollaan.

    VastaaPoista
  2. Viisas kirjoitus siitä mitä rohkeus uuteen avaa: "Valitsemme usein elämänpiiriimme samoin ajattelevia. Kampanjan myötä olen huomannut, että instituutioidenkin viestintä usein suuntautuu asiakasryhmille ja organisaatioille, jotka ovat entuudestaan tuttuja ja joiden kanssa pääviestit, pelisäännöt ja tekemisen tavat ovat hioutuneet vuosien varrella. Kritiikkikään ei yllätä. Turvallisuus luo yhdenlaista tehokkuutta, mutta uusien oivallusten synnyttämisessä tuttuus ei ole paras mahdollinen dynamo.
    "

    VastaaPoista