Vetistelen hieman nyt torstaiyönä, kun yritän puristaa itsestäni tätä blogimerkintää. Päivä on ollut pitkä ja jostain syystä kirjoittaminen on aina se viimeinen tehtävä. Vetistely kyllä sopii tähän päivään, sillä on YK:n organisoima Maailman vesipäivä.
Maailman vesipäivän uutisoinnista selviää, että ruuan mukana ihminen tulee käyttäneeksi vettä noin 1500 - 4500 litraa päivässä. Naudanliha nousee ruokien haittalistan kärkisijoille. Kilon tuottaminen kuluttaa jopa 15 000 litraa vettä. Maidon sijaan kannattaisi näköjään juoda kaljaa, sen valmistaminen vie yli puolet vähemmän vettä.
Tänään muistin paastositoumukseni ja peseydyn aamulla takuulla alle ämpärillisellä vettä. Paastoni on tällä viikolla joutunut väistymään tärkeämpien asioiden tieltä. Olin kameroiden edessä, eikä silloin hiuksia voi jättää laittamatta, vaikka oikeastaan olisi ollut vesipaastopäivä. Tarjoutui myös ylimääräinen mahdollisuus saunoa, eikä siitä selviä suihkuitta.
Suhtauduin ymmärtäväisesti hairahduksiini. Niin ihmiset toimivat. Omat syyt poiketa periaatteista ovat aina perusteltuja ja tärkeitä. Kun teemanani paastossa on ollut myös kohtuullisuus, huomaan olevani kaikkein kohtuullisin itselleni.
Vesipäivän kunniaksi selvitin vesialalla toimivalta sukulaiseltani, mikä merkitys paastoprojektillani on. Hän kertoi, että suurin ympäristökysymys yksittäisen ihmisen vedenkäytössä on energia, jota veden lämmittämiseen ja puhdistamiseen käytetään. Teollisuus työllistää vedenpuhdistamoja huomattavasti enemmän kuin kotitaloudet.
Ajattelin silti ajatella, että kohtuullisuus on taikasana. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Jos kohtuullisuus leviää joka elämän alueelle, se lopulta vaikuttaa myös tuotantolaitoksiin. Meille kuluttajillehan teollisuus työtään tekee.
Kaisa Tanttu
perjantai 23. maaliskuuta 2012
keskiviikko 21. maaliskuuta 2012
Unta palloon
Jos kaikki maailman ihmiset nukkuisivat enemmän, maapallon ekologinen kuormitus kevenisi hetkessä. Ihminen kuluttaa energiaa kaikkein vähiten, kun hän lepää. Siksi uni on parasta energiansäästöä. Myös ihmisen omalle hyvinvoinnille on tärkeää saada riittävästi lepoa. Paastonaikana saakin kilvoitella vetämällä unta palloon.
Suorituskeskeinen aikamme ohjaa meitä tehokkaaseen toimintaan. On globaalia taloutta ja kestävyysvajetta. Puhutaan siitä, miten yhteiskuntamme tarvitsee tekoja pysyäkseen ehyenä. Töillä ja toimilla on toki aikansa ja paikkansa, ja myös maapallon pelastamiseksi tarvitaan aktiivisuutta. Nyt kun luonnon kestokyvyn rajat on ylitetty, meidän on kuitenkin ruvettava pohdittamaan uudella tavalla aktiivisuuden ja passiivisuuden suhdetta. Yhtä tärkeää kuin tehdä oikeita asioita on jättää tekemättä turhia asioita.
Joskus puhutaan protestanttisesta etiikasta, joka ohjaisi ihmistä toimeliaisuuteen. Luterilaisen perinteen voi nähdä aivan toisinkin. Luterilaisuudessa korostetaan ihmisen pelastumista armosta, ilman omia tekoja. Unessa armo kirkastuu. Saksalainen teologi Karl Rahner on kuvannut unta pieneksi kuolemaksi. Aina kun nukahdamme, luovumme oman itsemme hallinnasta ja antaudumme unen haltuun. Siksi nukkuminen on hyvää hengellistä harjoittelua, jossa luovumme omasta paikastamme maailman napana ja opettelemme passiivisuutta aktiivisuuden sijaan. Usein luovuttamisesta syntyy luovuutta, ei pakottamisen vaan antautumisen kautta.
Raamatussa on monia kertomuksia siitä, miten Jumala puhuttelee ihmistä unen kautta. Unessa Jumala kertoi Joosefille Jeesuksen syntymästä, ja unessa faarao näki seitsemän lihavaa ja seitsemän laihaa vuotta. Jumalan toiminta ei siis rajoitu valoon ja päivään, vaan Jumala toimii myös pimeässä ja yössä. Yö on luovuuden, latautumisen ja myös sisäisen kamppailun aikaa, jossa Jumala on läsnä.
Lopuksi haluan vielä korostaa, että unen lisäämisestä ei saa tulla yksi uusi vaatimus muiden päälle, eikä tarkoitukseni ole kasvattaa unettomuudesta kärsivien taakkaa. Unikilvoitus on lempeä tapa viettää paastoa. Saamme köllötellä hyvällä omallatunnolla, ja pienet päikkärit suhteuttavat isoiltakin tuntuvia asioita oikeisiin mittasuhteisiinsa. Kaiken aktiivisuuden keskellä saamme antaa itsellemme luvan lepoon.
Hannu Varkki
Helsingin tuomiokirkon pappi
Suorituskeskeinen aikamme ohjaa meitä tehokkaaseen toimintaan. On globaalia taloutta ja kestävyysvajetta. Puhutaan siitä, miten yhteiskuntamme tarvitsee tekoja pysyäkseen ehyenä. Töillä ja toimilla on toki aikansa ja paikkansa, ja myös maapallon pelastamiseksi tarvitaan aktiivisuutta. Nyt kun luonnon kestokyvyn rajat on ylitetty, meidän on kuitenkin ruvettava pohdittamaan uudella tavalla aktiivisuuden ja passiivisuuden suhdetta. Yhtä tärkeää kuin tehdä oikeita asioita on jättää tekemättä turhia asioita.
Joskus puhutaan protestanttisesta etiikasta, joka ohjaisi ihmistä toimeliaisuuteen. Luterilaisen perinteen voi nähdä aivan toisinkin. Luterilaisuudessa korostetaan ihmisen pelastumista armosta, ilman omia tekoja. Unessa armo kirkastuu. Saksalainen teologi Karl Rahner on kuvannut unta pieneksi kuolemaksi. Aina kun nukahdamme, luovumme oman itsemme hallinnasta ja antaudumme unen haltuun. Siksi nukkuminen on hyvää hengellistä harjoittelua, jossa luovumme omasta paikastamme maailman napana ja opettelemme passiivisuutta aktiivisuuden sijaan. Usein luovuttamisesta syntyy luovuutta, ei pakottamisen vaan antautumisen kautta.
Raamatussa on monia kertomuksia siitä, miten Jumala puhuttelee ihmistä unen kautta. Unessa Jumala kertoi Joosefille Jeesuksen syntymästä, ja unessa faarao näki seitsemän lihavaa ja seitsemän laihaa vuotta. Jumalan toiminta ei siis rajoitu valoon ja päivään, vaan Jumala toimii myös pimeässä ja yössä. Yö on luovuuden, latautumisen ja myös sisäisen kamppailun aikaa, jossa Jumala on läsnä.
Lopuksi haluan vielä korostaa, että unen lisäämisestä ei saa tulla yksi uusi vaatimus muiden päälle, eikä tarkoitukseni ole kasvattaa unettomuudesta kärsivien taakkaa. Unikilvoitus on lempeä tapa viettää paastoa. Saamme köllötellä hyvällä omallatunnolla, ja pienet päikkärit suhteuttavat isoiltakin tuntuvia asioita oikeisiin mittasuhteisiinsa. Kaiken aktiivisuuden keskellä saamme antaa itsellemme luvan lepoon.
Hannu Varkki
Helsingin tuomiokirkon pappi
maanantai 19. maaliskuuta 2012
Ekopaaston myllerryksessä
Minun on usein vaikea tehdä valintoja, niin tälläkin kertaa. Tein reippaan päätöksen osallistua ekopaastokampanjaan, mutta mikä olisi se juttu, jossa haastaisin itseäni, tapojani ja kulutustottumuksiani? Jostain syystä olisin halunnut keksiä jonkin oman ja muista poikkeavan paastoidean. En onnistunut.
Olemme yrittäneet miettiä ympäristöasioita perheen kanssa silloin, kun valintatilanteita on tullut eteen. Kodin lämmitys vaihtui muutama vuosi sitten maalämpöön, ja lämpökompostori hankittiin roskiskatokseemme. Nelihenkinen perhe on pärjännyt yhdellä autolla, vaikka ajokorttejakin on kertynyt jo neljä. Työmatkat sujuvat bussilla. Äitini opetus, ettei ruokaa heitetä hukkaan, on tarttunut vahvasti alitajuntaan jo lapsuudessani.
Ekopaastoaate toi kuitenkin mukanaan itsetutkiskelua ja ristiriitaisiakin ajatuksia. Olenko kenties jo riittävän hyvä ihminen ympäristönsuojelijana? Syyllistänkö mielessäni läheisiäni, jotka tekevät toisenlaisia kulutusvalintoja? Oikeuttavatko ympäristöä vähemmän kuormittavat valintani siihen, että teen samaan aikaan aivan vastakkaisia ratkaisuja? Esimerkiksi ulkomaanmatkailu on alkanut kiinnostaa entistä enemmän, vaikka lentopäästöjen ympäristöhaitat ovat hyvin tiedossani. Pystynkö yhtään haastamaan itseäni, edes 40 päiväksi?
Nyt ekopaaston puolivälissä huomaan, että paras anti jo kuluneista viikoista on minulle ollut, kun pelkästään mietin ekopaaston merkitystä. Olen myös keskittynyt pieniin ja yksinkertaisiin asioihin ja malttanut hetkeksi pysähtyä sekä hiljentyä ja ihastella talven taittumista kohti kevättä.
Ekopaastoamisessa päädyin lopulta itselleni tyypilliseen kompromissiratkaisuun. Keskivertosuomalaisella tutkitusti suurimmat ilmastopäästöt syntyvät lämmityksestä, kuluttamisesta, liikkumisesta ja ruuasta. Helposti löysin elämäntavoissani kohentamista joka kategoriassa, joten keskityin tekemään pieniä tekoja. Esimerkiksi kerään nyt ostoskoriini useammin luomutuotteita, ja suihkun suurkuluttajana sammuttelen vesihanan saippuoinnin ajaksi – silloin kun muistan.
Minusta ei tullut ensimmäisellä ekopaastokerralla suurta kilvoittelijaa. Tarkoitus kuitenkin on, että uudet pienet ympäristöteot jatkuisivat arjessani paastonajan jälkeenkin.
Tuulikki Terhemaa
P.S. Paastonaikana vietetään muuten sekä maailman vesipäivää (22.3.) että Earth Houria (31.3.), hyviä ekopaastopäiviä nekin.
Olemme yrittäneet miettiä ympäristöasioita perheen kanssa silloin, kun valintatilanteita on tullut eteen. Kodin lämmitys vaihtui muutama vuosi sitten maalämpöön, ja lämpökompostori hankittiin roskiskatokseemme. Nelihenkinen perhe on pärjännyt yhdellä autolla, vaikka ajokorttejakin on kertynyt jo neljä. Työmatkat sujuvat bussilla. Äitini opetus, ettei ruokaa heitetä hukkaan, on tarttunut vahvasti alitajuntaan jo lapsuudessani.
Ekopaastoaate toi kuitenkin mukanaan itsetutkiskelua ja ristiriitaisiakin ajatuksia. Olenko kenties jo riittävän hyvä ihminen ympäristönsuojelijana? Syyllistänkö mielessäni läheisiäni, jotka tekevät toisenlaisia kulutusvalintoja? Oikeuttavatko ympäristöä vähemmän kuormittavat valintani siihen, että teen samaan aikaan aivan vastakkaisia ratkaisuja? Esimerkiksi ulkomaanmatkailu on alkanut kiinnostaa entistä enemmän, vaikka lentopäästöjen ympäristöhaitat ovat hyvin tiedossani. Pystynkö yhtään haastamaan itseäni, edes 40 päiväksi?
Nyt ekopaaston puolivälissä huomaan, että paras anti jo kuluneista viikoista on minulle ollut, kun pelkästään mietin ekopaaston merkitystä. Olen myös keskittynyt pieniin ja yksinkertaisiin asioihin ja malttanut hetkeksi pysähtyä sekä hiljentyä ja ihastella talven taittumista kohti kevättä.
Ekopaastoamisessa päädyin lopulta itselleni tyypilliseen kompromissiratkaisuun. Keskivertosuomalaisella tutkitusti suurimmat ilmastopäästöt syntyvät lämmityksestä, kuluttamisesta, liikkumisesta ja ruuasta. Helposti löysin elämäntavoissani kohentamista joka kategoriassa, joten keskityin tekemään pieniä tekoja. Esimerkiksi kerään nyt ostoskoriini useammin luomutuotteita, ja suihkun suurkuluttajana sammuttelen vesihanan saippuoinnin ajaksi – silloin kun muistan.
Minusta ei tullut ensimmäisellä ekopaastokerralla suurta kilvoittelijaa. Tarkoitus kuitenkin on, että uudet pienet ympäristöteot jatkuisivat arjessani paastonajan jälkeenkin.
Tuulikki Terhemaa
P.S. Paastonaikana vietetään muuten sekä maailman vesipäivää (22.3.) että Earth Houria (31.3.), hyviä ekopaastopäiviä nekin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)